Marjan pohdintoja

24.5.2013. 23.30 full moon.
Huomenna on janna paiva. Vika omatuntoklubi ja viela ulkona. Pahoittelen, etta nappiksesta puuttuu aan ja oon pisteet. Jenkeista tuotu kone.
Jotain pitaisi miettia, etta huomenna ei humisisi niin paljon paassa. Kuvaaminen aiheuttaa pahoja ajatuskatkoja.
Mika on oman tiensa kulkija? OTK eli OmaTuntoKlubi, OTK eli Oman Tiensa Kulkija.
Aikaisemmin ajattelin varmaan, etta oman tiensa kulkija on joku, joka on paattanyt omat arvonsa ja tietaa jo periaatteessa niiden perusteella etukateen mitka valinnat tekee. Joku joka uskaltaa rohkeasti olla semmoinen kun haluaa, eika anna muiden maaritella itseaan.
Eli ihminen, jota ei ole olemassa.
Olen ihan varma, etta jokaisella meista on esikuvia ja ihanteita, jotka vaikuttavat siihen minkalaisia paatoksia teemme. Niita paatoksia ei myoskaan voi tehda etukateen, vaan jokainen askel, jonka otamme on paatos siina hetkessa.
Mulle oman tiensa kulkija on ihminen, joka uskaltaa vaihtaa joka askeleella suuntaa, jos tarve vaatii. Ihminen, joka on avoin kuuntelemaan muita ihmisia saattaa huomata, etta hanen eiliset ehdottomat mielipiteensa ovatkin vanhentuneet. Se joka uskaltaa myontaa olevansa vaarassa, ja hyvaksyy itsensa ja epataydellisyytensa on oman tiensa kulkija. Se joka kulkee silmat kiinni kohti valitsemaansa paamaaraa, on vaan sokea itsepainen ihminen, joka jaa paljosta paitsi.
Elama on helppoa. Silmat kiinni.



3.5. klo 18.00 Rauhallinen hetki huippukahvila cafe kummassa.

Pieneen pussiin. 

"Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?" No ei todellakaan. Kiitos. Kuka on keksinyt, että pakasteet pitää laittaa pieneen pussiin? Kertokaa mulle, kun en ymmärrä, että miten joku teollisesti suljettu hernemaissipaprikapussi muka pilaa muut ostokset? Saako se ranskalaisen patongin tuntumaan hieman kylmältä? Silti, joka ikinen kassa, joka ikisessä Suomen kolkassa kysyy hyvän asiakaspalvelun nimissä "laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?" Oman kokemukseni mukaan kananmunat ja lasipurkit aiheuttavat paljon enemmän onnettomuuksia kauppakasseissa.

Greenpeacen mukaan 10% kaikesta muovista päätyy mereen. Wikipedian mukaan taas tunnissa maailman meriin päätyy 510 000kg muovia. Se on paljon se, vaikka laskelmat olisivat pahastikin pielessä. Merieläimet ja linnut luulevat muovia ravinnokseen, eikä ole vaikea arvata mitä tapahtuu jos syö monta muovipussia. Muovi pilkkoutuu vähitellen pienen pieniksi palasiksi, eli myös planktonia syövät eliöt saavat muoviateriansa. Mikään elävä ei pysty hajottamaan näitä muovikappaleita ja lopulta muovi tukkii niitä syöneiden eliöiden ruuansulatuskanavat.

Maailman suurin kaatopaikka sijaitsee tyynellämerellä. Se on varovaisten arvioiden mukaan hieman Teksasia suurempi, eli kahden Suomen kokoinen jätepyörre, johon kelluvat jätteet keräytyvät merivirtojen kuljettamina. Muovia arvioidaan olevan alueella kuusi kertaa enemmän kuin eläinplanktonia.

Yksikin turha muovipussi on turha muovipussi. Olen miettinyt miten voisin vaikuttaa pienien pussien käytön vähentämiseen. Voisinko alkaa hankalaksi asiakkaaksi ja pyytää kauppareissulla jokaisen ostoksen varmuuden vuoksi pieneen pussiin. Jos saisin vaikka hidastettua asiakaspalvelua niin paljon, että kauppa joutuisi luopumaan väkisin pussittamisesta. Jos lähialepassa olisi ruuhka-aikaan vaikka viisikin pussiterroristia, niin Alepa tarvitsisi yhden kassan lisää.

Kaikille niille, jotka jaksoi lukea ikävää tekstiä maailman tilasta näinkin kauan, hyviä uutisia; Ranskalainen opiskelija on kehittänyt Marine Droneksi nimetyn imurin, jolla muoviroskaa on tarkoitus kerätä merestä. Eli toivoa ei ole menetetty.

Mutta, jos kuulette jonkun huokailevan takananne, kun myyjätäti laittaa kalapuikkoja pieneen pussiin, se olen minä.

/marja



19.4.2013 klo keskellä yötä.

Art. Helsinki. 

Tämmöseen törmäsin tänään. Taas. Siellä se on varmaan huomennakin. Suomen paras elävä patsas kaivelemassa nenää. Suomen ainoa elävä patsas. Vaikka tänään se seisoi melkein paikallaan, tuntuu ettei se ole ihan sisäistänyt tota elävän patsaan ideaa.
Linnanmäellä oli joskus 1998 elävä robottimies ja sen "omistaja" esiintymässä koko kesän. Kävin katsomassa sen shown varmaan 25 kertaa koska olin itse töissä Uudessa iloisessa Teatterissa. Lapsilisänä. Lapset ja eläimet on aina kiinnostavia näyttämöllä, koska ne ei osaa peittää mitään. rehellisyys on aina kiinnostavaa. On myös niitä lapsia, jotka osaa oikeasti jotain. En tiedä kuuluinko niihin osaaviin, mutta tiedän, että opin niinä vuosina paljon. Kymmenen vuotta lapsinäyttelemistä joka kesä varmisti sen etten pystynyt kuvittelemaan itselleni mitään muuta ammattia. Näyttelijän ammatti oli itsestäänselvyys, en ikinä miettinyt onko se realistista tai järkevää.
Rakastuin siihen Linnanmäen robottimieheen. Harmi etten muista enää sen nimeä. Harmi että se oli myös mua 25 vuotta vanhempi ja naimisissa ja sillä oli mun ikäiset lapset.
Koska en muista sitä nimeä en voi näyttää teille miten ihana se oli. Löysin youtubesta kuitenkin toisen aika ihanan robottimiehen.
Vaikka luultavasti tää Helsingin robottimies on pakotettu kaljakorinsa päälle seisomaan, annan pisteet siitä että se sentään yrittää. Ja on muuten parempi kuin viime viikolla.
/marja

17.4.2013 klo 14.07

Mitä kaikkea pitäisi tehdä samalla kun surffaa netissä. 

Joka ilta, ehkä noin viikon ajan, olen kirjottanut paperille, käteen, lehdenkulmaan, puhelimeen, ihan mihin vaan lähimpään asiaan listan, mitä aion huomenna tehdä. Minään päivänä en ole tehnyt mitään, ainakaan listasta, ja nyt se lista on niin pitkä ja ahdistava, että päätin taas viettää iltani jotenkin muuten kuinlyhentämällä sitä.

Hankkiuduin telkkarista eroon ehkä kuusi vuotta sitten. Päätin, että se vei liikaa aikaa, ja siksi olisi ehkä parempi elää ilman jokapäiväistä chatin tuijottelemista. (muistaako joku vielä telkkarichatin kulta-aikaa?) Telkkaria ei meillä ole vieläkään, mutta illat menee näin: facebook-hesari-gmail-omatuntoklubi-facebook-hesari-huutonet-facebook. Eilen etin Youtubesta erilaisia versioita ding-a-dong kappaleesta. Miksi. Enpä tiedä. Ruutu.fi on myös hyvä paikka saada aivot narikkaan. Unelmien poikamiestyttö on parasta viihdettä ikinä. Olisin varmaan ollut ihan koukussa, mutta mun hermoilla oli pakko googlata heti,  kuka voitti.

ALOITAN nettilakon nyt. Ei ehkä täydellistä lakkoa, mutta huomattavan vähennyksen. Ja alan kirjoittaa. Ehkä tänne. Ehkä pöytälaatikkoon. Ja sitten joku päivä voin esittää taas jotain omia juttuja vaikka Omatuntoklubilla. Kunhan aivot alkaa taas heräillä monien vuosien nettiturrutuksesta. Mutta joo, suosittelen kaikille telkkarista luopumista. Se on ihanaa, eikä ole enää edes ikävä. Onhan se kai aika outoa, että tehdään tässä samalla Annan kanssa ohjelmaa telkkariin, eikä meistä kumpikaan omista telkkaria. Haluisin myös luopua puhelimesta ja siirtyä vanhaan kunnon piippariin.
Mua ei niinkään ahdista se että se soi, vaan se kun se ei soi.
Voin kertoa, että jos tekee kaksi lasta lyhyellä ikäerolla, se ei enää soi niin usein.
/marja